| Toimintasuunnitelma 2009 |
|
|
|
| Kirjoittanut Kimmo Kangas |
| 23.03.2009 12:48 |
|
Etelä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ry. Essy Toimintasuunnitelma 2009 Yhdistys osallistuu jäsenistönsä edunvalvontaan Journalistiliiton kautta, ja tarpeen niin vaatiessa Essy toimii myös suoraan jäsenistönsä etujen turvaamiseksi. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti siihen, että jäsenistön hyvinvointi ja taloudellinen toimeentulo on turvattu myös mediankentän muuttuessa. Yhdistys saattaa päätökseen sääntöuudistuksen. Yhdistys vaikuttaa aktiivisesti Journalistiliitossa ja on mukana kehittämässä liiton toimintaa. Osana Journalistiliiton kehittämistä yhdistys osallistuu aktiivisesti lehdistöyhdistysten poolin toimintaan. Yhdistys pitää aktiivisesti yhteyttä jäsenistöönsä ja aktivoimaan jäsenistöä mukaan toimintaan. Yhdistys järjestää jäsenistölleen kiinnostavaa toimintaa ja koulutusta. Tarkoituksena on jatkaa vuonna 2007 aloitettua pressiklubitoimintaa. Myös kesätoimittajien tapaaminen ja pikkujoulut järjestetään vuonna 2009 perinteiseen tapaan. Yhdistys järjestää jäsenistölleen virkistysmatkan Pietariin toukokuussa 2009. Yhdistyksen hallitus pitää säännöllisesti kokouksia. Yhdistys pitää sääntömääräisen vuosikokouksen kerran vuodessa sekä järjestää yleiskokouksen tarpeen niin vaatiessa. Yhdistys tiedottaa toiminnastaan pääasiassa yhdistyksen internet-sivujen kautta, sähköpostilla sekä Journalisti-lehdessä. |